« Takaisin edelliselle sivulle

Puhakan kotikeittiössä

23.10.2008

Kokkaan mielelläni ystävien kanssa. Tähän on koottu joitakin suosikkeja vuosien varrelta. Kierrätetään näitä yhdessä ja sovelletaan omaan makuun - ja vyötärön ympärykseen!

Sirpan herkulliset ja helpot silakkarullat “Näitä tarjoilen yleensä aina perinteisellä Loppiaisbrunssillani Rauhanasemalla. Silakkarullat maistuvat herkullisilta, kylmänäkin. Rullien pyörittäminen tietysti vie oman aikansa. Muutoin ohje on helppo toteuttaa.”

Pilko tilli ja sekoita mätitahna. Sivele sekoitus silakkafileille. Kääri fileet rullalle ja lado uunivuokaan. Loraus kermaan joukkoon.
Paista 175 asteen lämmössä, kunnes silakat saavat kauniin ruskean värin.

Martsun tonnikala-perunapullat “Minulla on yksi, josta pidän juuri siksi, että tekeminen on helppoa ja ainekset halpoja. Tosin tilli on joskus kallista, ellei kasvata omaa. Resepti ei ole omaa keksintöäni, vaan olen saanut sen ystävältä, joka pitää ruoanlaitosta.”

Keitä ja muussaa perunat.
Lisää tonnikala, josta on valutettu liika öljy pois.
Lisää muut ainekset. Sekoita kaikki kunnolla; tilliä ja sitruunamehua saa olla runsaasti.
Paista pullat tai pihvit (litteät paistuvat paremmin) öljyssä hyvin kuumalla pannulla molemmin puolin ja tarjoa kuumana esimerkiksi salaatin kanssa.
Maistuvat myös kylminä, ellei ole käytetty liikaa rasvaa.

Sirpan kidneypapuja & lasagnea “Kasvislasagnea on tarjolla harvoin. Syystä, jota en tiedä, pidän lasagnesta. Tässä uusin lasagnereseptini. Hyvin yksinkertainen ja maukas. Riittää mainiosti kahdelle. Varoitus: On tosihyvää, mutta ei laihduttajan ruokaa. Porkkanan raastaminen oli sotkuista puuhaa. Etenkin, jos raastinrauta on kesäterässä.”

Valmiita pinaattilasagnelevyjä

Kastike: Kuullota kaksi sipulia ja kolme raastettua porkkanaa. Lisää purkillinen kidneypapuja chilikastikkeessa. Mausta kastike mustapippurilla ja mexicanmausteella.

Juustokastike: Tee perusvalkokastike ja mausta esimerkiksi voimakkaalla sulatejuustolla. Mausta kastike mustapippurilla ja yrttisuolalla.

Aloita lasagnen teko laittamalla papukastiketta laakean vuoan pohjalle.
Asettele päälle pinaattilasagnelevyjä. Lisää päälle papukastiketta ja juustokastiketta ja jatka samalla tavalla astian reunoihin saakka.
Päällimmäiseksi tulee juustokastike, joka kuorrutetaan juustoraasteella.
Paista lasagnea uunissa 200 asteessa 30–40 minuuttia. Lasagne vetäytyy noin kymmenessä minuutissa herkulliseen, hiukan tuliseen makuunsa.

Hertan kakku “Tämä on kakku, jonka kansanedustaja Hertta Kuusinen valmisti ystävilleen silloin kun ennätti! Olen tehnyt ns. leipävuoassa paistetun kakun kakkupaloista myös leivoksia ja tulos on todella suussa sulava. Nykyinen sitruunaöljy on mielestäni kovin vaisua tai en ole löytänyt sitä oikeaa. Olen käyttänyt joskus sitruunan mehuakin. Joskus laitan leivinjauhetta jonkin verran enemmän. Sokeria voisi laittaa vähemmänkin mutta voilla tulee makoisampaa. Kakku on gluteeniton ja laktoositon.”

Sekoita leivinjauhe perunajauhoihin.
Vaahdota voi ja lisää perunajauhot tasaiseksi massaksi.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä seokset.
Halutessasi voit lisätä taikinaan muutaman tipan sitruunaöljyä.
Kaada taikina voideltuun vuokaan.
Paista kakku hyvässä uuninlämmössä (200 astetta) noin 45 minuuttia.

Kinkku- tai kasvispiirakka “Tästä tulee koko pellillinen maukasta piirakkaa. Voit käyttää täytteenä joko kinkkua tai kasviksia maun mukaan. Itse jätän kinkun pois ja muuntelen jääkaapista löytämillä kasviksilla täytettä. Punainen paprika on hyvä lisä.”

Pohja:

Sekoita taikina kevyesti, älä vatkaa. Levitä löysä taikina pellille ja tee täyte joko kinkusta tai pelkistä kasviksista.

Kinkkutäyte:

Sekoita kaikki täytteen aineet kulhossa ja levitä taikinan päälle.
Paista uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia.

Raparperichutney “Tämä on mainio lisuke paahtoleivällä tai intialaisen ruuan lisukkeena tai vaikkapa voileipäkeksien päällä.”

Pilko raparperi ja sekoita muiden aineiden kanssa. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes raparperi ja sipulit ovat kypsyneet. Purkita jäähtyneenä.
Lisäämällä cayennepippuria saat tulisemman chytneyn Samalla reseptillä voit tehdä omenachutneyn.

Alkuperäinen ohje on julkaistu KSL:n ja Ravintola Kasviksen mainiossa ETNO-kasviskeittokirjassa (1993).